Kukapa enää kaipaa televisiota, kun kaikki tarvittava löytyy internetistä? Tänään haetaan viihdettä aivan eri tavalla kuin ennen tietokoneiden ja internetin ilmestymistä, sillä radio ja televisio ovat saaneet varteenotettavan kilpailijan tietokoneesta ja muista medialaitteista.

onlineTelevisio-ohjelmat löytyvät myös internetistä ja mikä parasta, juuri siihen aikaan kun se katsojalle sopii, joten internet on voittamaton kun kyseessä on viihteen etsiminen. Verkosta löytyy miljoonien katsojien suosikki youtube, joka pitää sisällään lähes kaikkea ja kaikille. Youtubesta löytyvät yksityishenkilöiden hauskat videot ja muut viihdeohjelmat. Lisäksi youtubesta löytyvät konsertit ja musiikkivideot klassikoista uutuuksiin. Uutisten ystävät voivat seurata uutisia maailmanlaajuisesti internetin avulla ja pysyä näin ajan tasalla päivän jokaisena hetkenä. Lisäksi uutisia löytyy päivitettyinä sanomalehtien omilta nettisivuilta, joten uutisnälkäinen tulee takuulla kylläiseksi.

Verkosta löytyy myös muuta viihdettä, sillä ristikoiden täyttö onnistuu erinomaisesti muun muassa osoitteessa sanaristikot.net ja löytyypä sudoku-faneille ratkottavaa sudoku.net -sivuilta. Pelaamisesta pitävälle on tarjolla runsaasti ilmaispelejä sivuilla kuten esimerkiksi pelikone.fi, joka täyttää pelihaluisten kaikki toiveet ja vieläpä maksutta. Maksullisia viihdesivustoja on myös mukavasti tarjolla, kuten esimerkiksi watson.fi ja ruutu.fi.

tickets_online

Voitonjanoisille löytyy lukuisia nettikasinoita, jotka tarjoavat kasinopelejä laidasta laitaan. Nettikasinot ovat valloittaneet internetin ja valikoima sisältää kaikkea mahdollista kasinopelaamiseen liittyvää. Kasinoilta löytyvät myös suomalaisten ikisuosikit Keno ja Bingo sekä herkulliset raaputusarvat. Miksi et pitäisi hauskaa hyvän viihteen parissa ja saatat vieläpä voittaa tukun kahisevaa!